Microsoftin datakeskuksen kaava sai lainvoiman Kirkkonummella

Microsoftin datakeskuksen kaava sai lainvoiman Kirkkonummella

Datakeskuksen ympärille on tulossa merkittävä työpaikkaklusteri.

TIEDOTE  muokattu 22.2.2022

Kirkkonummen kunnan, Fortumin ja EKE-Rakennuksen yhdessä kehittämä Kolabackenin alueen asemakaava sai lainvoiman. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, että kaavasta ei myönnetä jatkovalituslupaa.

Kehä III:n ja Länsiväylän kulmassa sijaitsevaan Kolabackeniin on suunnitteilla Suomen suurimpiin kuuluva datakeskus. Kyseessä on todennäköisesti myös Kirkkonummen kaikkien aikojen suurin rakennushanke. Kaava-alue on kooltaan yli 100 hehtaaria, ja se on ollut EKEn omistuksessa 1980-luvulta lähtien.

EKE-Rakennuksen toimitusjohtaja Tea Ekengren-Saurén mukaan Kolabacken ja sen ympäristö on yksi Helsingin seudun lähialueen merkit­tä­vim­mistä kehit­tä­mi­sa­lu­eista. Kokonaisuudessaan Sundsbergin yritysalue, johon Kolabacken kuuluu, on kooltaan yhteensä 550 000 m2.

”Datakeskusinvestointi on valtakunnallisesti ja erityisesti Kirkkonummen kannalta erittäin merkittävä. Se vauhdittaa laaja-alaisesti koko alueen kehittymistä. Datakeskuksen ympärille on tulossa työpaik­kak­lus­teri ja sen läheisyyteen asuinalueita”, Ekengren-Saurén kertoo.

Alueelle odotetaan työvoimavaltaisia yrityksiä, jotka tarvitsevat nopeita datayhteyksiä tai tehokasta sähkönsyöttöä. Sijainti juna- ja metroaseman välissä, Länsiväylän ja kehä III varrella mahdollistavat sujuvat yhteydet.

Hukkalämmön talteenotolla päästötöntä kaukolämpöä

Vajaa vuosi sitten julkistettiin, että Microsoft rakennuttaa pääkaupunkiseudulle kolme suurta datakeskusta. Ne sijaitsevat Kirkkonummen lisäksi Espoossa ja Vihdissä. Hankkeet ja niiden sijainnit on suunniteltu niin, että Fortum voi kierrättää datakeskuksissa syntyvää hukkalämpöä suoraan kaukolämpöverkkoon. Laskelmien mukaan keskuksista talteen otettava hukkalämpö kattaa noin 40 prosenttia Kirkkonummen, Espoon ja Kauniaisten kaukolämmöntarpeesta.

Ekengren-Saurén iloitsee siitä, että hankekokonaisuus mahdollistaa hukkalämmön kierrätyksen.

”Datakeskuksen hukkalämmön hyödyntäminen tukee Kirkkonummen ja koko maan hiilineutraaliustavoitteita. Haluaisin nähdä vastaavanlaisia hankkeita muuallakin.”

Lisätiedot

Tea Ekengren-Saurén
Toimitusjohtaja
EKE-Rakennus Oy
0400 607 670
tea.ekengren@eke.fi

Microsoftin datakeskuksen kaava sai lainvoiman Kirkkonummella
Havainnekuva