Uusi koti löytyi haastavassa tilanteessa

Asukastarina: Uusi koti löytyi haastavassa tilanteessa

Saksasta takaisin Suomeen muuttaneet Heidi ja Mikki ihastuivat Töölöläiseen kotiin, mutta heillä oli kaksi pientä asuntoa vielä myymättä. EKE-Rakennuksen tarjoama Muuta & Osta -malli pelasti tilanteen.

Aurinkoisena syyskuun päivänä Helsingin Topeliuksenkadulla on liikennettä, mutta Heidin ja Mikin kodissa on rauhallista. Asuntoa koristavat Saksasta tuodut designlamput ja hauskat vintagelelut, sekä Heidin tekemät taideteokset. Pariskunta on asunut Asunto Oy Töölön Castellumin 67 m2 kolmiossa noin kahdeksan kuukautta, ja osa tavaroista etsivät vielä paikkojaan, mutta Heidi ja Mikki ovat saaneet rakennettua itselleen viihtyisän kodin.

Pariskunta asui aikaisemmin Saksassa, mutta heillä oli Suomessa yksiö, joka toimi ikään kuin hotellihuoneena, sekä etätyötä tekevän Heidin työtilana. Koska myös Mikki on kotona päivisin, yksiö alkoi tuntua ahtaalta ja pariskunta päätti ostaa pienen kaksion Suomi-asunnoksi. Samalla myytäisiin yksiö. Juuri kuin kaupat kaksiosta oli tehty, käynnistyi Ukrainan-sota, ja vanhan asunnon myymisestä tuli entistä vaikeampaa. Päädyttiin vuokraamaan yksiö.

Kun Heidi ja Mikki muuttivat keväällä 2023 viiden Saksassa vietetyn vuoden jälkeen pysyvästi Suomeen, kaksiokin alkoi tuntua ahtaalta. Projektityötä ja pitkiä työpäiviä tekevä Heidi kaipasi omaa työhuonetta.

– Tuntui, että seinät kaatuu päälle, Heidi muistelee.

– Koska myyntitilanne oli mitä oli, ei voitu enää kolmatta asuntoa ostaa, Heidi jatkaa. Juuri nämä pienet asunnothan ovat markkinoilla ne haasteet ja meillä oli kaksi pientä asuntoa.

Muuta ja Osta

Saksanvuosien aikana Heidillä ja Mikillä oli ikkunoista puistonäkymät, sekä Frankfurtissa että Bonnissa. Bonnissa he asuivat vanhalla diplomaattialueella, jossa oli paljon puistoja ympärillä. Mikille oli tärkeä päästä ulos liikkumaan ulkoilualueille, missä on penkkejä. Helsingissä pariskunta ihastui Topeliuksenkadun ympäristöön, koska se muistuttaa puistoineen hieman edellistä kotikaupunkia Bonnia. Kesällä 2024 he kävivät monta kertaa taloyhtiön Topeliuksenkadun varrella olevan Töölön Castellumin penkillä nauttimassa tunnelmasta ja he tiesivät, että taloyhtiössä oli tuolloin vielä muutamia asuntoja myymättä. Yhteen vapaaseen kolmioon pariskunta ihastui heti, mutta asunnon ostaminen olisi hankalaa, koska omat kaksi pienempää asuntoa olivat vielä myymättä.

EKE-Rakennuksen myyjä ehdotti Heidille ja Mikille Muuta & Osta -mallia, jolloin heillä olisi kaksi vuotta aikaa saada omat asunnot myytyä, samalla kun pääsisivät jo asumaan Asunto Oy Töölön Castellumiin. Muuta & Osta -mallissa asunnon ostosta tehdään vuokrasopimuksen yhteydessä esisopimus ja asiakas maksaa 1,5 % käsirahan asunnon velattomasta hinnasta. Tämän jälkeen hän voi asua asunnossa vuokralla jopa kaksi vuotta. Kun on aika ostaa asunto omaksi, käsiraha ja maksetut vuokrat vähennetään kauppahinnasta.

– Kun saatiin tällainen tarjous, mietittiin varmaan vain yön yli ja sitten päädyttiin, että tää on se paikka! Heidi sanoo. Päätettiin, että meidän pitää uskoa tulevaisuuteen, että asunnot saadaan myytyä jossain vaiheessa. Ja jos tuntuu, että se on mahdotonta, voimme aina vetäytyä kaupoista.

Heidillä ja Mikillä kävi kuitenkin heinäkuussa tuuri, sillä he saivat toisen omistusasunnoista myytyä.

Asunto Oy Töölön Castellumin lasitetut parvekkeet suuntaavat rauhalliselle sisäpihalle.

Vain papukaijat puuttuvat

Uuden kodin parhaita puolia ovat Heidin ja Mikin mielestä muun muassa isot ikkunat ja säilytystilan määrä. Heidi pitää erityisesti kauniista näkymistä parvekkeelta iltaisin ja kesällä kaukokylmä viilensi kodin mukavasti. Autopaikkakin löytyy kätevästi talon alta olevasta pysäköintihallista.

– Ja sitten tietenkin se, että minulla on oma työhuone! Heidi iloitsee. Olen saanut kaikki ne toiminnot, mitkä haluan omalta työhuoneeltani, hän jatkaa.

Entisenä rakennusalan ammattilaisena Mikki arvostaa erityisesti sitä, että Töölön Castellumin julkisivu sopii hyvin vanhan kaupunginosan ympäröiviin taloihin. Taloyhtiön pihalla on puistomaista elämää, sillä siellä vierailevat jänikset ja linnut.

– Vain papukaijat puuttuvat! Niitä meillä oli Bonnissa, pariskunta kertoo.

Liikenneyhteydet ovat Töölössä hyvät, joskus Heidi päätyy kuitenkin kävelemään töistä kotiin rantaa pitkin ja Hietaniemen hautausmaan läpi. Vaikka Heidi ja Mikki ovat asuneet Töölön Castellumissa vain vähän aikaa, he ovat jo ehtineet huomata, että talon asukkaat suunnittelevat ohjelmaa yhdessä luodakseen yhteisöllisyyttä.

– Ja koirakavereitahan meillä on täällä vaikka kuinka paljon, Mikki naurahtaa.

EKE-Rakennus saa sekä Mikiltä että Heidiltä palautetta hyvästä asiakaspalvelusta ja yhteistyöstä.

– Korjattavaa aina uudesta talosta löytyy, Heidi toteaa, mutta asiakkaalle kaikkein tärkeintä on, että keskusteluyhteys rakennuttajaan säilyy, ja asioille pyritään löytämään ratkaisut. Tästä EKE-Rakennus saa kiitosta. Myös takuukorjaajien ripeään palveluun Heidi ja Mikki ovat olleet tyytyväisiä.

Töölön Castellumiin muutettua Mikki sai kaipaamaansa puistot ja Heidi tilaa työlle ja harrastuksille.

EKE-Rakennuksen Muuta & Osta -malli mahdollisti muuttamista molemmille sopivaan uuteen kotiin, siitä huolimatta, että edellisiä koteja ei saatu heti myytyä.

Asunto Oy Töölön Castellumin asunnoissa on tilavat huoneet.

Muuta & Osta – Joustava tie omaan kotiin

Muuta & Osta on joustava asumisen ratkaisu, jossa asiakkaamme voivat muuttaa uuteen kotiin heti – ja tehdä varsinaisen asuntokaupan myöhemmin, omassa tahdissaan. Malli sopii erityisesti niille, jotka haluavat varmistaa uuden kodin ennen vanhan myyntiä tai tarvitsevat lisäaikaa säästämiseen.

Asiakas tekee aluksi esisopimuksen ja maksaa 1,5 % käsirahan asunnon velattomasta hinnasta. Tämän jälkeen hän voi asua asunnossa vuokralla jopa kaksi vuotta. Kun on aika ostaa asunto omaksi, käsiraha ja maksetut vuokrat vähennetään kauppahinnasta.

Muuta & Osta tarjoaa:

  • Mahdollisuuden muuttaa uuteen kotiin heti
  • Aikaa ja joustoa asuntokaupan tekemiseen
  • Turvaa kodinvaihtoon ilman kahden asunnon loukkua
  • Mahdollisuuden säästää omaa osuutta rauhassa

Jos asiakas päättää olla ostamatta asuntoa, vuokrasuhde päättyy kuten tavallisessa vuokra-asunnossa – ilman lisävelvoitteita.

Malli on saatavilla valituissa kohteissamme. Kysy lisää asuntomyynnistämme 09 6130 3450 tai asuntomyynti@eke.fi

Tutustu Töölön muuttovalmiisiin koteihin, viimeiset myydään nyt!
Sovi oma esittelyaikasi asuntomyynnistä puh. 09 6130 3450 tai asuntomyynti@eke.fi