Unelmana oman kodin rakentaminen kerrostaloon – tarinaa Loft-asunnoista

Tarinaa Loft-asunnoista

Loft-asuntojen tarina juontaa juurensa 1940-luvun New Yorkin Sohoon, missä taiteilijat antoivat uuden elämän hylätyille tehdastiloille. Nämä tilat tarjosivat avaruutta ja valtavasti luonnonvaloa suurten ikkunoiden ansiosta, lämmityksestä tai juoksevasta vedestä ei ollut puhettakaan. Loftien alkuperäinen henki kiteytyi tilassa, joka rohkaisi luovuutta ja yksilöllisyyttä.

Vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 2012, EKE-Rakennus herätti uuden konseptin eloon Suomessa. Ekellä etsittiin tapaa tuoda loft-ideologia asuinrakentamiseen. Haluttiin tarjota jotain aivan uutta, joka mahdollistaisi saamaan hyviä tontteja kaupungilta ja samalla tarjoaisi asukkaille enemmän mahdollisuuksia sekä vaihtoehtoja asumiseen. Mitä jos asukas voisi itse päättää väliseinien paikat? Tai jopa muuttaa niitä omien tarpeidensa tai elämäntilanteen mukaan?

”Innostuin ideasta heti”, kertoo EKE-Rakennuksen toimitusjohtaja Tea Ekengren.” Tiesin, että tästä tulee kova juttu. Sisäisesti idean myyminen vaati sinnikkyyttä, mutta lopulta päätimme lähteä kokeilemaan uusloftien rakentamista.”

Ensimmäiset EKE:n uusloftit nähtiin Vantaan asuntomessuilla vuonna 2015. Asunto Oy Kivistön Koneisto hurmasi kävijät ja sai messuvierailta runsaasti kiitosta. Uusloftit säilyttivät alkuperäisen loft-hengen – ne olivat avaria, korkeita, valoisia ja muokattavia tiloja. Asunnot myytiin yhtenä suurena tilana, joka asukas saattoi jättää avoimeksi tai jakaa omien mieltymystensä mukaan erillisiin huoneisiin.

”Olemme kuunnelleet asukkaitamme paljon ja oppineet samalla. Nyt on myös jo helpompi esitellä uusloft-konseptia isommallekin yleisölle.”

EKE Loft on persoonallinen koti,
Asunto Oy Helsingin Harkko, 2019 valmistunut taloyhtiö Kruunuvuorenrannassa.

Persoonallinen koti, jossa oma kädenjälki saa ja pitää näkyä

Unelma oman kodin rakentamisesta. Siinä on jotain perisuomalaista ja edelleen se houkuttelee monia. Mutta entä jos on kaupunki-ihminen ja haluaisi silti päästä tekemään itselleen sellaisen kodin kuin haluaa?

”Uusloft on ainoa tapa saada juuri sellaiset tilaratkaisut ja pinnat kuin itse haluaa – rakentamatta omakotitaloa. Se on siis omakotitalounelma kerrostalossa”, kertoo myyntijohtaja Katri Waris EKE-Rakennuksen asuntomyynnistä.

Loft-asunnoissa asukkailla on myös mahdollisuus vaikuttaa kotinsa hintaan. Mihin panostaa eniten – keittiöön vai pintamateriaaleihin? Tekeekö työn itse vai ammattilainen? Aikooko aluksi asua avoimessa tilassa ja muokata kotia vähitellen omien toiveiden mukaiseksi?

”Monille voi tulla yllätyksenä, että kaikkea ei voi tehdä itse. Asunto-osakeyhtiölaki asettaa rajoituksia rakentamiselle. Esimerkiksi LVIS-työt pitää lain mukaan teettää ammattilaisella”, Katri kertoo.

Natiivi Oikotie: Unelmana oman kodin rakentaminen kerrostaloon
Asunto Oy Kivistön Piiristö, raakapintainen asunto. Taloyhtiö valmistunut 2018.

Helsingissä EKEn uusloft-kohteet ovat olleet niin sanottuja puolihitas-kohteita. Kaupunki on määritellyt katon rakennuttajan neliöhinnoille, joten uusloftien hinnat ovat kohtuulliset. Seuraavalle ostajalle asukas saa kuitenkin myydä asunnon vapaasti haluamallaan hinnalla.

Hyvin harvat rakennusyhtiöt tekevät uuslofteja. Kun tarjontaa on vähän, asunnot ovat erittäin kysyttyjä.

Tulevat Verkkosaaren Loft-asunnot ovat herättäneet paljon kiinnostusta, vaikka emme ole vielä edes aloittaneet ennakkomarkkinointia. On hienoa nähdä, että tällainen vaihtoehtoinen asumiskonsepti kiinnostaa potentiaalisia asunnonostajia”, kertoo Waris.

EKE-Rakennuksella tiedetään, että loft-asuminen ei sovi kaikille. Mutta jos konsepti kolahtaa, niin se yleensä kolahtaa kunnolla.

”Suurin osa loft-asuntojen ostajista on kiinnostuneita asumisesta tai työskentelevät rakentamisen parissa. Mukana on paljon arkkitehteja, sisustussuunnittelijoita, visuaalisia suunnittelijoita sekä luovia ammattilaisia”, Waris kertoo.

Kivistön Mekano
Asunto Oy Kivistön Mekano, 2016 valmistunut taloyhtiö Vantaalla.

Asukkaat kertovat, miksi Loft-asunnot viehättävät

Nykyiset loft-asukkaat tietävät parhaiten, miksi he valitsivat EKE-Loftin ja mikä tekee loft-asumisesta erityistä.

Susanna Kivistöstä kertoo: ”meille oli tärkeää, että jos muutamme kerrostaloon, se olisi raakapintainen. En voisi kuvitella ostavani kerrostaloasuntoa, jossa kaikki olisi jo valmiina. Tuntui siltä, että meidän pitää saada suunnitella itse oma kotimme. Muutimme omakotitalosta loftiin, koska halusimme asumisen olevan nykyistä helpompaa. Tuntui, että omakotitalon sekä kesäasunnon pihatöille ei enää ollut riittävästi aikaa. Suunnittelimme ja toteutimme loft-kotimme rakentamisen kokonaan omin avuin. Rakentamiseen meillä meni aikaa noin pari kuukautta. Netistä löysimme paljon tietoa, ja erilaisten loftien kuvat auttoivat hahmottamaan tilat nopeasti – suunnitelma tuli valmiiksi yhden viikonlopun aikana. Olemme erittäin tyytyväisiä, sillä kotimme on juuri sellainen kuin halusimme ja sopii elämäntilanteeseemme miehen ja kahden lapsen kanssa.”

Kivistön Koneisto
Asunto Oy Kivistön Koneisto, 2015 valmistunut taloyhtiö Vantaalla.

Tiina Vantaalta kertoo: ”Loft-asuminen oli aina ollut haaveeni. Kun tilaisuus tuli, tartuin siihen heti. Tärkeintä oli, että omat toiveeni toteutuivat, kuten suuri parveke, mahdollisuus rakentaa alusta loppuun asti, myös korkea katto ja avaruus viehättivät. Vanhat teollisuustiloihin rakennetut loft-asunnot ovat yleensä melko kalliita ja useimmiten niissä ei ole omaa parveketta. Mielestäni EKE-Loftissa hinta ja laatu kohtaavat, ja sain oman näköiseni kodin. Minulle oli tärkeää, että voisin räätälöidä tilat omiin tarpeisiini paremmin kuin tavallisessa kerrostalossa. Mielestäni kannattaa olla rohkea ja kokeilla omia hulluja ideoita!”

Petri ja Annaliina jakavat ajatuksiaan Helsingin loft-kodistaan: ”Terassi tietysti hurmasi, siihen olisi tarkoitus rakentaa kesäksi kunnon grillipaikka ja istuskelunurkkaus rentoon oleiluun. Lisäksi asunnon avaruus, valoisuus ja luonnonläheisyys tekivät vaikutuksen. Ikkunat aukeavat kolmeen suuntaan, joten valo pääsee virtaamaan vapaasti.

”Meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta remontoinnista, eikä oikein asunnon suunnittelustakaan. Silti remppa tuntui helpolta. EKE:n hyvät arkkitehtiluonnokset helpottivat hommaa, sillä mittasuhteet pystyi helpommin hahmottamaan ja tekemään suunnitelmat sen pohjalta. Mietittiin esimerkiksi alun perin, että pitäisikö rakentaa väliseinällä yksi huone vielä, mutta ei ainakaan tässä vaiheessa koettu sitä tarpeelliseksi.”

Loft-asuminen on harvinaista herkkua asuntomarkkinoilla, ja se tarjoaa mahdollisuuden omannäköiseen ja yksilölliseen kotiin. Kuten asiakkaamme Tiina totesi, ”Rohkeasti raakapintaisen asunnon kimppuun ja unelmien toteuttamiseen!”

PS. pian on taas mahdollista hankkia uusia loft-koteja.

Kivistön Ratasto
Asunto Oy Kivistön Ratasto, 2018 valmistunut taloyhtiö Vantaalla.

Ota yhteyttä asuntomyyntiin ja toteuta asumisen unelmasi jo tänään!

09 6130 3450
asuntomyynti@eke.fi