EKE-Rakennus Oy rakentaa jatkossakin yritystiloja, sillä kysyntä on hyvää.
”Toimivaan tilaan on tulevaisuudessakin tulijoita – juuri valmistuneen The Loft House -toimitalon tiloista Espoossa on vuokrattu kolme neljäsosaa. Seuraava toimitilakohteemme Vantaan Aviapoliksessa on jo rakenteilla ja lisää tilaa yrityksille syntyy myös EKEn kehittämällä alueella Kirkkonummella, alkaen loppuvuodesta 2021”, EKE-Rakennuksen toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski kertoo.
Johtavan kiinteistöalan asiantuntijan Catellan julkaisema kevään 2021 markkinakatsaus myötäilee Taivalkosken linjausta. Sen mukaan koronapandemian aiheuttama talouden taantuma ja markkinoiden epävarmuus ovat näkyneet toimistojen vuokramarkkinoilla ja käyttöasteissa vain vähän.
”Vaikka Suomen talous ajautuikin koronan takia taantumaan, ei pääkaupunkiseudun toimistojen käyttöasteissa nähty viime vuonna merkittävää muutosta”, Catella Property Oy:n toimitusjohtaja Antti Louko painottaa. ”Osalla alueista tyhjän toimistotilan määrä on edelleen melko matalalla tasolla, esimerkiksi Keilaniemessä se laski tasolle 4,1 %.”
Myös sijoittajakiinnostus toimistoja kohtaan on säilynyt hyvänä: transaktiovolyymilla mitattuna toimistot olivat viime vuonna edelleen suurin tilatyyppi. Vaikka pandemia tulevaisuudessa vaikuttaisikin toimitilatarpeeseen ja työskentelytapoihin, Loukon mukaan vuokralaisten peruskriteerit eivät ole muuttuneet.
”Tärkeimpiä tekijöitä ovat edelleen sijainti, saavutettavuus ja työympäristön viihtyvyys.”
HS Visiossa otsikolla ”R.I.P. toimisto” julkaistu, konttorien kuolemaa käsitellyt artikkeli saattoi sittenkin olla vain yksi reipas näkökulma keskusteluun, joka pohtii tulevaisuuden työskentelyn ihanneolosuhteita. Artikkelissa esiintuodun humaanin toimistotyön kaipuun ohella yritykset tarvitsevat edelleen toimistotilaa välttämättömiin toimintoihinsa.
”Kiinteistöt pystyvät edelleen tarjoamaan lisäarvoa työskentelyyn ja turvasataman sijoittajille”, Jaakko Taivalkoski painottaa. ”Moni tehtävä vaatii edelleen fyysistä läsnäoloa työpaikalla: lisäksi digimurros on jo luonut yrityksissä laajan toimitilojen uuskysynnän, joka purkautuu sitä mukaa kun vanhat vuokrasopimukset päättyvät.”
Avainsana on joustavuus. Työpaikalla on eri viikonpäivinä ja jopa eri kellonaikoina eri määrä ihmisiä, tekemässä hyvin erilaisia asioita. Saman tilan on sopeuduttava, tai ainakin oltava nopeasti muunneltavissa, aina senhetkisen käyttötarkoituksen mukaan.
Pienempää kokonaisneliöiden määrä merkitsee laatuvaatimusten tiukentumista entisestään: tulevaisuuden toimitilojen on oltava entistä yksilöllisemmin ja ammattitaitoisemmin suunniteltuja. Jaakko Taivalkoski korostaa, ettei aitoja menestystarinoita jatkossakaan synny ilman inspiroivaa ilmapiiriä ja tiloja, jotka tarjoavat kattavan valikoiman mahdollisuuksia niin fyysisille, sosiaalisille kuin virtuaalisille kohtaamisille.
”Olennaisinta on löytää tila, joka näyttää ja tuntuu omalta. Pohdinnat ja keskustelut käyvät juuri nyt kuumimmillaan yritysten varautuessa rokotusten jälkeiseen, stabiilimpaan ajanjaksoon.”
LISÄTIETOJA
Jaakko Taivalkoski, toimitusjohtaja
EKE-Rakennus Oy
+358 50 3767426
jaakko.taivalkoski@eke.fi