Riitta ja Jari Bergström muuttivat uuteen loft-kotiinsa Vantaan Kivistöön elokuussa 2015, heti asuntomessujen päätyttyä. As Oy Kivistön Koneistosta löytyi heille toiveiden koti.
– Onhan tämä jotain ihan muuta kuin tylsä kerrostalon normiasunto. Juuri tällaisesta rouheasta loftista olemme haaveilleet, Riitta sanoo.
– Olimme jo etsiskelleet Helsingin seudulta loft-tyyppistä asuntoa, mutta tarjolla ei ollut sekä sijainniltaan että hinnaltaan meille sopivaa. EKE Loftista sellainen löytyi ja päätös tehtiin yhdessä illassa, Riitta kertoo.
Jari on käynyt vertailun vuoksi katsomassa muita alueella myynnissä olevia uusia asuntoja.
–EKEn loftin hinnalla on muilla asuntotuottajilla tarjolla vain perus-bulkkia. Tämä konsepti on varmasti oikein hyvä myös nuorille ensiasunnon ostajille, Jari pohtii.
Bergströmien uusi koti on rivitalon päätyhuoneisto. Ikkunoista avautuvat näkymät metsään ja oma pieni piha on tarpeen myös perheen kahdelle, pienelle koiralle.
– Tässä yhdistyvät kerros- ja rivitaloasumisen parhaat puolet, Riitta sanoo.
Riitta ja Jari ihastuivat heti loft-asuntonsa pohjaratkaisuun. Avokeittiö on samaa tilaa olohuoneen kanssa, mutta kuitenkin hieman oma alueensa. Alakerrassa on makuuhuone, joka on rajattu eteisestä lasisilla liukuovilla. Tilavalta parvelta löytyvät hyvät tilat yrittäjänä toimivan Jarin työpisteelle, yhteiselle oleskelulle sekä nyt armeijassa olevalle perheen kuopukselle.
Bergströmien ostama koti on yksi Vantaan asuntomessujen näyttelyasunnoista. Sisustussuunnittelijan ratkaisut ovat sopineet hyvin Bergströmien toiveisiin. Olohuoneen raakapintaista betoniseinää ei maalattu.
– Ei tietenkään, sehän yksi tämän asunnon parhaista yksityiskohdista ja antaa oikeaa ilmettä. Salaa olin toivonut sisätiloihin myös tiilipintaa ja sekin toteutui, Riitta sanoo hyvillään.